Sata­vuo­tias Helsingin Rota­ryk­lubi toimii luku­tai­don puolesta

Hel­sin­gin Ro­ta­ryk­lu­bin 100-vuo­tis­juh­la­vuo­den hy­vän­te­ke­väi­syysp­ro­jek­tis­sa pää­tet­tiin kiin­nit­tää huo­mi­o­ta lu­ku­tai­don mer­ki­tyk­seen.

Uu­ti­set oli­vat ker­to­neet hä­lyt­tä­viä tie­to­ja lu­ku­tai­don heik­ke­ne­mi­ses­tä kou­lu­lais­ten kes­kuu­des­sa. Kou­lu­jen oma pe­rin­tei­nen kir­jas­to­toi­min­ta oli hii­pu­nut, kou­lu­lais­ten Pisa-tu­lok­set oli­vat hei­ken­ty­neet use­an vuo­den ajan ja sa­no­ma­leh­tien lu­ke­mi­nen oli vä­hen­ty­nyt.

Täs­sä ti­lan­tees­sa Hel­sin­gin Ro­ta­ryk­lu­bin jä­se­net Rai­ja Va­ha­sa­lo ja Kal­le Vir­ta­poh­ja ot­ti­vat alus­ta­vas­ti yh­teyt­tä WSOY:n yh­teis­kun­ta­suh­teis­ta vas­taa­vaan joh­ta­jaan toh­to­ri Jen­ni Hau­ki­oon. Hän osoit­ti heti sel­lais­ta val­miut­ta yh­teis­työ­hön, et­tä yh­teis­tä pro­jek­tia alet­tiin ke­hi­tel­lä.

Sen jäl­keen, kun Hel­sin­gin Ro­ta­ryk­lu­bin hal­li­tus oli hy­väk­sy­nyt lu­ke­mi­sen edis­tä­mi­sen klu­bin 100-vuo­tis­juh­la­vuo­den pro­jek­tik­si, työ­ni­mel­lä ”Tee kir­jas­ta ka­ve­ri­si” käyn­nis­ty­nyt pro­jek­ti al­koi no­pe­as­ti hah­mot­tua ja sai sel­ke­än muo­don.

En­ti­se­nä reh­to­ri­na Rai­ja Va­ha­sa­lo var­mis­ti Hel­sin­gin kau­pun­gin kiin­nos­tuk­sen yh­teis­työ­hön.

Näin syn­tyi kol­mel­la ja­lal­la sei­so­va pro­jek­ti, jos­sa 100-vuo­ti­as Hel­sin­gin Ro­ta­ryk­lu­bi, lä­hes 150-vuo­ti­as kir­ja­kus­tan­ta­mo WSOY ja lä­hes 500-vuo­ti­as Hel­sin­gin kau­pun­ki päät­ti­vät lah­joit­taa jo­kai­sel­le Hel­sin­gin kau­pun­gin 4. luo­kan op­pi­laal­le oman kir­jan.

Suosittu Parvela kir­joit­ta­jaksi

Kou­lu­lai­sil­le lah­joi­tet­ta­van kir­jan kir­joit­ta­jak­si va­li­koi­tui kan­sain­vä­lis­tä­kin huo­mi­o­ta las­ten ja nuor­ten kir­jai­li­ja­na saa­nut kirk­ko­num­me­lai­nen Timo Par­ve­la.

Hän oli so­pi­vas­ti kir­joit­ta­mas­sa hy­vin­kin ajan­koh­tais­ta kir­jaa noin 10-vuo­ti­aas­ta Veik­ko-po­jas­ta, joka jou­tuu läh­te­mään toi­sen maa­il­man­so­dan tais­te­lu­jen vuok­si Kar­ja­las­ta evak­ko­tai­pa­leel­le, mut­ta ek­syy sii­nä mat­kal­la ko­ti­vä­es­tään.

WSOY jul­kai­si kir­jan ”Ys­tä­vä­ni Vak­ko” syys­kuus­sa Suo­mes­sa. Ruot­sis­sa kir­jan ”Min vän Vac­ke” kus­tan­ta­ja on Bon­nier Carl­sen.

Kir­jan on ku­vit­ta­nut mes­ta­ril­li­sel­la ta­val­la ko­ke­nut ku­vit­ta­ja ja graa­fik­ko Pasi Pit­kä­nen.

Kirja jokai­selle nel­jäs­luok­ka­lai­selle

Kir­jo­jen ja­ke­lu Hel­sin­gin 4. luo­kan op­pi­lail­le ei ol­lut ai­van yk­sin­ker­tai­nen ope­raa­tio. Kir­jo­jen luo­vu­tus ta­pah­tui Hel­sin­gin kau­pun­gin­ta­lol­la 30. syys­kuu­ta vi­ral­li­sen ti­lai­suu­den jäl­keen.

Hel­sin­gin Ro­ta­ryk­lu­bin nuor­ten lu­ke­mi­sen tee­ma jat­kui lo­ka­kuus­sa Poh­jois­mai­den suu­rim­mil­la kir­ja­mes­suil­la, Hel­sin­gin Kir­ja­mes­suil­la.

Toh­to­ri Jen­ni Hau­kio joh­dat­te­li kes­kus­te­lua pa­nee­lis­sa, jo­hon osal­lis­tui Hel­sin­gin Ro­ta­ryk­lu­bin puo­les­ta klu­bin juh­la­vuo­den pre­si­dent­ti Kal­le Vir­ta­poh­ja, joka on it­se tie­to­kir­jai­li­ja.

Ro­ta­ryk­lu­bin kir­jap­ro­jek­ti jat­kuu vie­lä tal­vel­la­kin. Mar­ras­kuus­sa Hel­sin­gin Ro­ta­ryk­lu­bi ja WSOY kut­su­vat Hel­sin­gin kou­lu­lai­sia ko­ke­maan lu­ku­e­lä­myk­sen Kan­sal­lis­te­at­te­ris­sa.

Kir­ja­lah­joi­tuk­sen vai­ku­tuk­sia seu­ra­taan tut­ki­muk­sel­la, jon­ka WSOY to­teut­taa tal­ven ai­ka­na.

Ystäväni Vakko on kertomus pienen pojan sin­nik­kyy­destä

Vak­ko ei ha­lua pa­haa. Se vain on niin kuin on, ken­ties ko­tia vail­la.

Kar­ja­lais­poi­ka Veik­ko läh­tee evak­koon lem­mik­ki­pos­sun­sa kans­sa ja jou­tuu vaa­ral­li­seen mut­ta toi­voa va­la­vaan seik­kai­luun.

Maa­il­ma on täyt­ty­nyt kum­mal­li­sis­ta sa­nois­ta. On sota. On tank­ke­ja ja tyk­ke­jä, on hyök­käys­tä ja tor­jun­taa ja ai­kuis­ten pu­het­ta, jos­ta ei saa sel­vää.

– Nyt siun täy­tyy ol­la kilt­ti poi­ka ja teh­dä juu­ri niin kuin mie sa­non, äi­ti sa­noo ja pyyh­käi­see käm­men­se­läl­lä pos­ke­aan.

Veik­ko nyök­kää.

– Myö muu­tam­me tääl­tä pois. Pa­ka­taan ta­va­rat sii­hen va­ne­ri­seen mat­ka­lauk­kuun, joka on sän­gyn al­la. Saat ot­taa mu­kaan yh­den tär­ke­än asi­an, et enem­pää. Ym­mär­rät­kö?

Veik­ko nyö­kyt­te­lee taas. Tot­ta kai hän ym­mär­tää, vaik­ka ei ym­mär­rä­kään, kuin­ka yh­teen lauk­kuun muka mah­tuu pöy­tä tai kei­nu­tuo­li.

– Ole nyt iso poi­ka ja huo­leh­di Sii­ris­tä. Mie lai­tan Man­si­kin ja Mus­ti­kin val­miik­si mat­kaa var­ten, äi­ti li­sää.

– Min­ne myö men­nään? Veik­ko ky­syy äi­din se­läl­tä.

Äi­ti vas­taa jo­tain men­nes­sään. Veik­ko kuu­lee vain yh­den sa­nan. Vak­ko.

Eh­kä Vak­ko on se mer­kil­li­nen kul­ki­ja hä­nen rin­nal­laan? Se joka en­sin pe­lot­taa mut­ta joka il­mes­tyy ai­na, kun sitä tar­vi­taan.

Sota-ai­kaan si­joit­tu­va ta­ri­na hät­käh­dyt­tää ajan­koh­tai­suu­del­laan ja muis­tut­taa, mi­ten pal­jon roh­keut­ta si­säl­läm­me kan­nam­me­kaan.