Klubilla ei ole tule­vai­suutta ilman uudis­tu­mista

Ei ole jo­ka­päi­väis­tä, et­tä Ro­ta­ry Nor­de­nin toi­mit­ta­ja saa ti­lai­suu­den käy­dä pit­kiä ja epä­muo­dol­li­sia kes­kus­te­lu­ja Ro­ta­ry In­ter­na­ti­o­na­lin maa­il­manp­re­si­den­tin kans­sa. Mi­nul­le täl­lai­nen ti­lai­suus tar­jou­tui Yin­ka Ba­ba­lo­lan Is­lan­nin-vie­rai­lun ai­ka­na, kun läh­din hä­nen ja muu­ta­man is­lan­ti­lai­sen ro­ta­rin kans­sa ret­kel­le Hel­lis­hei­ðin voi­ma­lai­tok­sel­le, Gey­si­ril­le ja Þing­vel­li­riin. Mat­kal­la koh­tees­ta toi­seen kes­kus­te­lim­me jär­jes­tön tu­le­vai­suu­des­ta, sen haas­teis­ta sekä mah­dol­li­suuk­sis­ta, joi­ta hän nä­kee Ro­ta­ryl­le Poh­jois­mais­sa.

Ky­syin Yin­kal­ta, min­kä vies­tin hän ha­lu­ai­si vä­lit­tää kai­kil­le poh­jois­mai­sil­le ro­ta­reil­le. Vas­taus tuli epä­röi­mät­tä:

”Luo­kaam­me py­sy­vää vai­ku­tus­ta.”

Tämä on hä­nen pre­si­dent­ti­kau­ten­sa sa­no­man, Cre­a­te Las­ting Im­pact, ydin. Hän se­lit­ti, et­tä py­sy­vän vai­ku­tuk­sen tu­li­si nä­kyä kol­mel­la ta­sol­la: maa­il­mas­sa, pai­kal­li­syh­tei­sös­sä ja meis­sä it­ses­säm­me – klu­beis­sa ja pii­reis­sä.

”Jo­kai­sel­la yh­tei­söl­lä on omat haas­teen­sa”, hän sa­noi ja ko­ros­ti, et­tä ro­ta­rien on ky­syt­tä­vä it­sel­tään, mitä hei­dän oma yh­tei­sön­sä to­del­la tar­vit­see. Hy­vien hank­kei­den to­teut­ta­mi­nen ei yk­sin rii­tä; ta­voit­tee­na on löy­tää rat­kai­su­ja, joil­la on vai­ku­tus­ta pit­käl­le tu­le­vai­suu­teen.

Klubilla ei ole tule­vai­suutta ilman uudis­tu­mista

Mut­ta mi­ten luom­me py­sy­vää vai­ku­tus­ta it­se Ro­ta­ryn si­säl­lä?

Kun kes­kus­te­lu kään­tyi klu­bei­hin, joi­den jä­sen­ten kes­ki-ikä saat­taa ol­la jopa 75 vuot­ta, Yin­kan vies­ti oli yk­si­se­lit­tei­nen. Klubi, joka ei saa uu­sia jä­se­niä, tu­lee lo­pul­ta ka­to­a­maan.

Hä­nen mie­les­tään pelk­kä jä­sen­mää­rän kas­vat­ta­mi­nen ei kui­ten­kaan rii­tä. Ro­ta­ry tar­vit­see ih­mi­siä, jot­ka tuo­vat mu­ka­naan uut­ta osaa­mis­ta, tie­toa, ver­kos­to­ja ja ide­oi­ta – ih­mi­siä, jois­ta voi tul­la tu­le­vai­suu­den joh­ta­jia.

”Uu­dis­tu­mi­nen on ai­noa tapa sel­viy­tyä”, hän sa­noi.

Uu­dis­tu­mi­nen ei kui­ten­kaan tar­koi­ta vain uut­ta tek­no­lo­gi­aa tai ko­kou­sai­ko­jen muut­ta­mis­ta. Se tar­koit­taa myös sitä, et­tä uu­siin ih­mi­siin luo­te­taan ja heil­le an­ne­taan mah­dol­li­suus muo­ka­ta toi­min­taa.

Yin­ka ker­toi nuo­res­ta Ro­ta­ract-nai­ses­ta, jota ei hy­väk­syt­ty isän­sä Ro­ta­ryk­lu­bin jä­se­nek­si, kos­ka klubi ei ot­ta­nut nai­sia jä­se­nik­seen. Niin­pä hän pe­rus­ti yh­des­sä mui­den kans­sa uu­den klu­bin. Kun Yin­ka myö­hem­min kan­nus­ti hän­tä ta­voit­te­le­maan pii­ri­ku­ver­nöö­rin teh­tä­vää, hä­nen vies­tin­sä oli yk­sin­ker­tai­nen:

”Sinä pys­tyt sii­hen.”

Myö­hem­min nai­ses­ta tuli pii­ri­ku­ver­nöö­ri.

Tämä ta­ri­na osoit­taa, et­tei Ro­ta­ryn tu­le­vai­suu­den tar­vit­se ai­na ra­ken­tua van­ho­jen klu­bien si­säl­lä. Ko­ke­neem­mat jä­se­net voi­vat hyö­dyn­tää ko­ke­mus­taan ja ver­kos­to­jaan uu­sien klu­bien pe­rus­ta­mi­sen tu­ke­mi­ses­sa, vaik­ka nii­den toi­min­ta­ta­vat poik­ke­ai­si­vat täy­sin pe­rin­tei­sis­tä.

Ih­mi­set, jot­ka olem­me jo ta­voit­ta­neet

Yin­ka huo­maut­ti, et­tei mei­dän ai­na tar­vit­se et­siä uu­sia ro­ta­rei­ta kau­kaa. Ny­kyis­ten jä­sen­ten lap­set ja lap­sen­lap­set ovat il­mei­nen koh­de­ryh­mä. Hän muis­te­li, kuin­ka hä­nen si­sa­ren­sa re­a­goi, kun hän vii­mein ky­syi täl­tä, mil­loin tämä ai­koi liit­tyä Ro­ta­ryyn:

”Vih­doin­kin ai­ot kut­sua mi­nut mu­kaan!”

Mah­dol­li­suuk­sia on kui­ten­kin pal­jon enem­män.

Ro­ta­ry tar­jo­aa vuo­sit­tain nuo­ril­le mah­dol­li­suuk­sia osal­lis­tua nuo­ri­so­vaih­toon, tu­kee Ro­ta­rac­tia ja in­ves­toi Ro­ta­ry Pe­a­ce Fel­lows -rau­ha­na­pu­ra­han­saa­jien kou­lu­tuk­seen. Nämä ih­mi­set ovat jo tu­tus­tu­neet jär­jes­tön ar­voi­hin ja ra­ken­ta­neet kan­sain­vä­li­siä ver­kos­to­ja.

Mitä sen jäl­keen ta­pah­tuu?

”Näil­lä ih­mi­sil­lä on val­ta­vas­ti osaa­mis­ta. Me olem­me kou­lut­ta­neet hei­tä. He tun­te­vat haas­teet ja heil­lä on aja­tuk­sia nii­den rat­kai­se­mi­sek­si”, Yin­ka sa­noi rau­ha­na­pu­ra­han­saa­jis­ta.

Sit­ten hän ky­syi:

”Mis­sä ovat ne rau­ha­na­pu­ra­han­saa­jat, joi­ta olet­te tu­ke­neet vii­meis­ten kym­me­nen vuo­den ai­ka­na?”

Hän oli kan­nus­ta­nut Up­p­sa­las­sa opis­kel­lei­ta rau­ha­na­pu­ra­han­saa­jia pe­rus­ta­maan omia ro­ta­ryk­lu­be­jaan. Osa heis­tä ei ol­lut edes tien­nyt, et­tä täl­lai­nen mah­dol­li­suus oli ole­mas­sa.

Sama ky­sy­mys kos­kee en­ti­siä vaih­to-op­pi­lai­ta. Pi­däm­me­kö hei­hin yh­teyt­tä? Kut­sum­me­ko hei­dät mu­kaan jär­jes­töön myö­hem­mäs­sä elä­män­vai­hees­sa?

Eh­kä olem­me hy­viä kut­su­maan ih­mi­siä mu­kaan Ro­ta­ryn hank­kei­siin, mut­ta unoh­dam­me jos­kus kut­sua hei­dät mu­kaan it­se Ro­ta­ryyn.

Voi­ko Ro­ta­ry ol­la vas­taus yk­si­näi­syy­teen?

Yk­si kiin­nos­ta­vim­mis­ta kes­kus­te­luis­tam­me sai al­kun­sa Yin­kan ko­ke­muk­ses­ta is­lan­ti­lai­ses­sa ui­ma­hal­lis­sa.

Hän oli huo­man­nut, kuin­ka ih­mi­set ko­koon­tui­vat yh­teen, ter­veh­ti­vät toi­si­aan ni­mel­tä, ui­vat ja siir­tyi­vät sen jäl­keen läm­pi­mään al­taa­seen tai kah­vi­ku­pin ää­reen. Ih­mi­nen saat­toi tul­la yk­sin mut­ta sil­ti löy­tää seu­raa ja tun­tea kuu­lu­van­sa yh­tei­söön.

Hän yh­dis­ti tä­män yk­si­näi­syy­teen ja so­si­aa­li­seen eris­täy­ty­mi­seen – haas­tei­siin, jot­ka tun­ne­taan laa­jal­ti Poh­jois­mais­sa.

”Pelk­kä yh­tey­den­pi­to ei eh­kä hou­kut­te­le ih­mi­siä, mut­ta mer­ki­tyk­sel­li­set ih­mis­suh­teet voi­vat hou­ku­tel­la”, hän sa­noi.

Tämä aja­tus muut­taa nä­kö­kul­maa. Ky­sym­me usein, mitä uu­det jä­se­net voi­vat teh­dä Ro­ta­ryn hy­väk­si. Mut­ta mitä Ro­ta­ry voi teh­dä hei­dän hy­väk­seen?

Ro­ta­ry voi ol­la paik­ka, jos­sa ih­mi­set saa­vat ys­tä­viä, löy­tä­vät mer­ki­tys­tä elä­mään­sä, hyö­dyn­tä­vät ky­ky­jään ja tu­le­vat osak­si yh­tei­söä. Yin­ka huo­maut­ti, et­tei­vät nuo­ret am­mat­ti­lai­set vält­tä­mät­tä tar­vit­se Ro­ta­ryl­ta ta­lou­del­lis­ta tu­kea. He saat­ta­vat en­nem­min­kin tar­vi­ta ver­kos­to­ja, mah­dol­li­suu­den tuo­da esiin ide­oi­taan ja ti­lai­suuk­sia teh­dä hy­vää.

Täs­sä koh­taa­vat kak­si tär­ke­ää tar­vet­ta: Ro­ta­ry tar­vit­see uu­sia jä­se­niä ja yh­teis­kun­ta tar­vit­see in­hi­mil­li­siä yh­teyk­siä.

Us­kal­lam­me­ko ava­ta ovet?

Yin­kan haas­te poh­jois­mai­sil­le ro­ta­reil­le ei siis kos­ke pel­käs­tään jä­sen­mää­rän kas­vat­ta­mis­ta. Se kos­kee myös sitä, mi­ten otam­me ih­mi­siä vas­taan, mil­lai­sia mah­dol­li­suuk­sia tar­jo­am­me heil­le ja olem­me­ko val­mii­ta an­ta­maan uu­den su­ku­pol­ven muut­taa sitä, min­kä olem­me it­se ra­ken­ta­neet.

Mei­dän tu­lee säi­lyt­tää Ro­ta­ryn pe­ru­sar­vot – mut­ta ei vält­tä­mät­tä kaik­kia van­ho­ja toi­min­ta­ta­po­ja.

Meil­lä on ko­ke­mus­ta, kan­sain­vä­li­nen ver­kos­to ja lu­ke­mat­to­mia ih­mi­siä, jot­ka jo tun­te­vat jär­jes­tön. Meil­lä on myös yh­tei­sö­jä, jot­ka tar­vit­se­vat ys­tä­vyyt­tä, yh­teis­työ­tä ja kes­tä­viä rat­kai­su­ja.

Eh­kä Ro­ta­ryn suu­rin mah­dol­li­suus ei ole­kaan vain uu­sien jä­sen­ten löy­tä­mi­nen, vaan sel­lai­sen yh­tei­sön luo­mi­nen, jo­hon yhä use­am­pi ha­lu­aa kuu­lua.

Sil­lä Ro­ta­ryn tu­le­vai­suus ei rii­pu ai­no­as­taan sii­tä, kuin­ka mon­ta ih­mis­tä kut­sum­me mu­kaan – vaan myös sii­tä, kuin­ka pal­jon ti­laa an­nam­me heil­le vai­kut­taa ja luo­da py­sy­vää vai­ku­tus­ta. Kyse ei ole vain tä­män päi­vän Ro­ta­rys­ta, vaan sii­tä, on­ko Ro­ta­ry huo­men­na­kin vah­va ja elin­voi­mai­nen jär­jes­tö.